(Tämän tekstin kirjoitin vuonna 1998 Kemi-Tornio ammattikorkeakoulun kuvataidelinjalla hienolle opettajallemme Marjo Remekselle. Hänen antamastaan otsikosta.)

Irtonaisia ajatusyritelmiä

"Vain Peto tai Jumala voi Elää Yksin." 

Isolaation tai eristäytymisen varassa voi kuka tahansa tasapainoilla. Eristäytyminen havahduttaa ihmisen yksilöllisyyteensä. Ihminen ei ole vain ratas koneistossa vaan myös itsenäinen ajatteleva ja tunteva yksilö. Toisaalta yhteisön ja yksilön välillä on symbioosisuhde, joka palkitsee että rankaisee. Ihmisen on alistuttava yhteisille säännöille ja jonkin kaltaiselle moraalille, mutta vastalahjaksi tuotanto-yhteisö antaa tuotteita ja palveluja. Joukossa piilee voima, joka rakensi pyramidit ja loi massatuotannon, uskontoja ja sotia. Kollektiivinen massa on lähinnä voimaa, jonka joku voi ohjata haluamaansa kohteeseen - kollektiivi ei koskaan keksi uutta - siihen tarvitaan yksilöä. 

Taiteilijoita on monenlaisia. Yksi taiteilijatyyppi, joka ei halua ainakaan eristäytyä liikaa ostavasta yleisöstä on toritaiteilija. Hän ei kuitenkaan halua tulla liian lähelle ihmisten inhaa maailmaa, koska silloin hän voisi nähdä vilauksen heidän alitajuntansa pimeydestä ja samalla omastaan. Esimerkkinä toritaiteilijasta käy Juhani Palmu, jonka maalaukset eivät koskaan ole poliittisia tai loukkaa ketään - ne ovat koristeita, joita on kiva katsella pahoittamatta mieltään tai löytämättä uutta ajatusta. Toritaide on pumpulia aivoille eikä ole yhtään hullumpi rahan ansaitsemiskeino. Se on mykkää ja menee aina kaupaksi. Toritaiteilija ei ilmaise kantaansa tai valitse puoltaan - hän on yksi harmaista ihmisistä- eikä hän koskaan muuta mitään tai pyydä anteeksi. 

Eksentrinen(=luovasti hullu) taiteilija on vaikeampi tapaus. Hän on aina isolaatiossa johonkin asiaan nähden. Hänen töitään ei koskaan suuri yleisö ymmärrä. Ainoastaan taiteentuntijoiden ja rikkaiden keskinäinen ostopeli voi antaa teoksille arvon -mikä ei kylläkään tee niitä yhtään ymmärrettävämmiksi. Useimmat eksentriset taiteilijat yrittävät koko elämänsä ajan sanoa asiaa, jota eivät aina itsekkään tiedä. Ne harvat jotka ymmärtävät - saattavat ymmärtää enemmän kuin taiteilija itse ja ovat usein joko psykoanalyytikkoja tai samanlaisia kahjoja kuin taiteilija itse. Taiteilija on oman taiteensa uhri - hänen visvaiset ja omituiset teoksensa tekevät taiteilijasta kaltaisensa - ennemmin tai myöhemmin. Eksentrikon tie on hankala ja harvoin saa onnellista loppua, mutta joskus heistä kirjoitetaan kirja (esim. Kalervo Palsa) tai joku presidentti heihin tykästyy (Reidar Särestöniemi). 

Joskus taiteilijasta tulee itsestään taidetta tai tapahtuma, kuten Andy Warholista, jonka näyttelyyn tuli niin paljon ihmisiä tungeksimaan, että taulut piti viedä pois. Ihmiset eivät huomanneet mitään, koska he olivat tulleet katsomaan ainoastaan Andy Warholia - Ihmismagneettia. 

"Eksentristä taiteilijaa meistä ei tule - toritaiteilijoita emme halua olla - siis olkaamme kultaisen keskitien kulkijoita." 

Isolaatio on äärimmäisen suhteellinen ja monitasoinen asia. Fyysinen isolaatio olisi erämaan yksinäisyyteen vetäytymistä. Henkinen taas on omaan itseensä vetäytymistä. Isolaatio on eristäytymistä, mutta eristäytymistä mistä? Fyysisessä isolaatiossa elävä erakko voi silti tuntea läheisyyttä luontoa kohtaan. Hänen yhteisönsä on metsäneläimet ja auringon nousut. Hän elää isolaatiossa ihmisyhteisöstä. Erakkotaiteilijoita on paljon, joiksi voi lukea Kalervo Palsan tai Reidar Särestöniemen. He olivat eristäytyneet kuntakeskuksista ja varsinkin Pääkaupunkiseudusta, mutta eivät omasta elinympäristöstään. He elivät edelleen jonkin läheisyydessä, josta saivat aiheensa. 

Ihminen voi vetäytyä mieleensä, jolloin hän pakenee jotain itsensä ulkopuolella olevaa. Ihminen joka vetäytyy ruumiillisuuteensa pakenee jotain joka on hänen sisäpuolellaan. 

Johtopäätökseni on ettei taiteilija voi elää erillään kaikesta. Se että taiteilija näkisi kaiken tavallista ihmistä paremmin koska on kaikesta niin kaukana, erillisenä, omassa isolaatiossaan, on tyhjä väite. Kukaan ei voi katkaista napanuoraa todellisuuden ja mielen väliltä ilman lobotomiaa tai aivohalvausta. Kaikki taiteilijat ovat samassa alkulimassa kuin kuka tahansa meistä - se että he jotain näkisivät tai tajuaisivat paremmin johtuu heidän läheisyydestään todellisuuteen eli isolaation vastakohdasta. 

"Ajattelen olen siis olemassa" 

Taiteilijan pitää syleillä elämää tapahtui se isolaatiossa tai ei. Lisäksi pitää katsella itseään subjektiivisesti ja tarkkailla mielenliikutuksiaan. Rene Descartes kirjoitti: "Ajattelen olen siis olemassa". Tämä suuri ja ainut totuus voi vaikuttaa helpolta itsestäänselvyydeltä, mutta on kuitenkin avain kaikkeen minkä ihminen koskaan haluaa tietää maailmastaan, itsestään ja todellisuudestaan. Ruumiilliset aistit ovat ainut väylä maailmaan ja niiden kautta tulee tieto joka tuottaa ajatuksia. Mikään ei ole varmaa. 

Jälkipuhe: 

Tämä kirjoitus oli vimmainen yritys purkaa saamaani otsikkoa "Taiteilijan isolaatiosta". Yrityksen menestys jääköön itse kunkin omaan pohdintaan. Itse voin jälkikäteen havaita turvautuneeni hätäiseen irrationalismiin. Tämä saattaa johtua ajatusten harhautumisesta löysän otsikon ohi. Tekstistä karsin pois kaikkein etäisempiä ja epäselvimpiä ajatuksia sivullisen verran. Toivon kuitenkin saavuttaneeni aidon intuitiivisen vastauksen otsikolle.