Tämän tekstin kirjoitin opiskellessani Kemi-Tornio ammattikorkeakoulussa (nykyään Lapin AMK - Lapland University of Applied Sciences). Essee on muistaakseni vuodelta 1998. Kurssi oli Dokumentti & Fiktio ja kävimme tutustumassa Luulajan taidemuseoon Konstens Hus:iin.
VAROITUS
Seuraava teksti sisältää avoimia viittauksia n***taiteeseen. Eikä siten sovellu heikkohermoisille lukijoille. Kirjoittaja sanoutuu irti kaikesta mitä lukijalle tapahtuu tätä tekstiä lukijessaan. Lukijan mahdollisia mielentilatutkimuksia, hermoromahduksia tai raivospäissään tehtyjä harkitsemattomia tekoja kirjoittaja ei ota vastuulleen laillisesti, eettisesti eikä varsinkaan taloudellisesti. Asenteet ja mielipiteet, jotka tässä kirjoituksessa esiintyvät ovat liitoksissa n***taiteeseen eivätkä siten ole tosissaan otettavia tai suositeltavia normaalinihmisen tavalliseen elämään…
Toisin sanoen - Älkää kokeilko näitä asenteita kotonanne!
Tapaus
Konstens Hus
Luku I:
Pimeyden Ydin
Luulajan keskustan välittömässä läheisyydessä, normaalien liikerakennusten ja pahaa aavistamattomien kunnollisten kansalaisten keskellä, sijaitsee tämä paikka, joka tunnetaan vain nimellä... Konstens hus !
Ulkopuolelta tämä rakennusmammutti näyttää viattomalta valtionvirastolta, mutta kaunis vaikutelma murenee välittömästi kun avaat talon mustanpuhuvat ovet ja astut pahaenteisiin sisätiloihin. Enää et voi perääntyä. Turha on toivoa näkevänsä tuttuja ja turvallisia valtionbyrokraatteja pompottelemassa ihmisiä paikasta toiseen tekohymynsä ikuisesti säilyttäen. Tähän paikkaan tavallinen ihminen tulee vahingossa - eikä koskaan palaa ehjänä... Tämä paikka näyttää kuinka kaunista on rumuus. Tämä paikka on pyhitetty NYKYTAITEELLE !
Ensimmäisessä kerroksessa on sairaala... omenoille! Taiteilija on nimeltään Anita Wohlén. Tilassa on useita noin 163 cm korkeita jalustoja. Jokaisella jalustalla on vaurioitunut omena, joka on korjattu kipsillä, laastarilla tai muulla hoitovälineellä. Seinillä on pieniä, noin 2x4 cm:n kokoisia, lasihyllyjä, joilla makasi kuollut omena. Omenat on tulkittava kuolleiksi, koska ne on syöty ja jäljellä on vain omenanluuranko. Tilassa ei ole vain omenasairaala vaan myös omenoiden krypta.
Näkymä kuolleista omenoista syöpyi mieleeni. Mädänomenan haju tulisi kummittelemaan unissanikin seuraavina öinä, mutta vielä sitä en onneksi tiennyt. Tässä tilanteessa tarvitsin raudanlujiahermojani.
Järkyttyneenä pidin nenäliinaa suuni edessä ja etsin katseellani huomaamatonta ulospääsytietä. Silloin huomasin lehtiömiehet! He seisoivat liikkumattomina joidenkin teosten edessä ja ainut asia mistä saatoin heidät eläviksi ihmisiksi erottaa oli jatkuva kirjoittaminen/piirtäminen virallisen näköisiin papereihin, jotka olivat napsuttimella kiinni kovassa levyssä. Juuri sellaisissa levyissä, joita näkee poliisilla ja joillakin yläluokan yliopisto-opiskelijoilla. Tiesin, että sellaisia lehtiöitä ei tavallinen ihminen saa mistään - ellei ole Vapaa Muurari! Kauhukseni päättelin lehtiömiesten - joita näin kolme - olevan hämäräperäisiä salaseuralaisia. Tunsin jännityksen tiivistyvän. Kuivasin kylmää hikeä otsaltani ja siirryin seuraavaan kohteeseen…
Viereisessä tilassa on Jörgen Nilssonin veistoksia. Veistoksia on kaksi ja ne ovat samassa kerroksessa kuin omenasairaala. Vaikka veistokset ovat hallin toisessa nurkassa - äärimmäisen kaukana omenoista - hallitsee näitä veistoksia hajuaistimuksena mätänevien omenoiden makea tuoksu. Veistokset ovat alastoman miehen kokoisia ja näköisiä pronssivaloksia. Epäilemättä taiteilijan omakuvia. Toinen seisoo kädet kohotetussa asennossa ikään kuin yrittäisi estää hyökkäystä ja toinen seisoo päällään nurkassa kädet tiukasti sivuilla. Toinen patsas on selvästikkin antautunut sortoyhteikunnan edessä ja on siksi lauhkea ja ylösalaisin - toinen taas ottaa vastaan iskuja ylivallalta, mutta säilytti oman mielensä. Patsaiden silmät ovat kiinni.
Nykytaiteilijoille on ominaista käyttää itseään kaikin tavoin hyväksi. Ei ole montakaan nykytaiteilijaa joka ei olisi kuvannut itseään tai jotain ruumiinosaansa alasti tai käyttänyt teoksissaan omia eritteitään. Vaikka nykyisistä taiteilijoista harva pistää itsensä näytteille sillä tavalla se ei tarkoita etteivätkö Nykytaiteilijat sitä pääsääntöisesti tekisi. Sillä onhan eri asia olla Nykytaiteilija, kuin pelkkä taiteilija. Se mitä nykytaiteilija eksibitionismillaan yrittää sanoa on ihmistajunnan ylittävä asia ja toiminnan pohjimmainen tarkoitus on olemassa vain tosiuskovaisille - kuten Jumalakin…
Lehtiömiehet ovat lakanneet kirjoittamasta ja yksi heistä on mystisesti kadonnut sillä välin kuin olin syventynyt Nilssonin patsaisiin. Vilkaisen nopeasti taakseni. Ketään ei näy. Suuntaan kulkuni yläkertaan - voisiko siellä olla jotain vielä pahempaa ? Pääsenpähän eroon ainakin pistävä katseisista lehtiömiehistä…
Jatkuu luvussa II:
Kovaa Peliä Luulajassa.
Luku II:
A.1. - Highway To Heaven
Yläkertaan mennessäni tunsin polttavien katseiden kaikkoavan. Lehtiömiehet eivät uskaltaneet seurata; he pelkäsivät paljastuvansa tarkkailijoiksi, jotka rekisteröivät tietoa Konstens Husenin kävijöistä. Tämän minä olinkin arvannut.
Yläkerran ilmapiiri on suljettu ja levollinen. Levollisuus tulee mieleeni kun näen kumilatexista tehdyn riippumaton portaiden vieressä. En ollut huomannut sitä alhaalla ollessani. Riippumaton alla olevassa ruskeassa levyssä on koukeroita, jotka näyttävät kirjaimilta. En kuitenkaan saa koukeroista selvää.
Samassa huomaan karkit! Lähellä porraskaidetta on pieni pöytä, jolla on (onnittelu)kortteja, kukkia ja kulho, jossa on hopeapaperiin käärittyjä karkkeja. Mietin kuumeisesti onko tämä ele tulkittavissa ystävällisyyden osoituksena Nykytaiteilijalta(?) vai onko tämä vain kömpelö lahjonta yritys! Päätän joka tapauksessa ottaa muutaman karkin, koska houkutus on liian suuri. En ota kolmatta, koska olin nähnyt tarpeeksi karkin liikakäyttäjiä ja tiesin että kurkkupastillien jälkeen seuraa kovemmat aineet. Tämä kierre päätyy vararikkoon ja kuolemaan ellei pääse ajoissa katkaisuhoitoon, mutta silloinkin saattaa olla jo liian myöhäistä…
Yläkerta on täynnä taidemaalauksia. Esitteessä tekijä väittää olevansa Stig Pettersson. Muistelen hämärästi että saman nimistä miestä epäiltiin Olof Palmen murhasta. Petterssonista ei ole kuulunut mitään julkisuudessa pitkään aikaan. Täällä hän siis piileksii poliisia ja julkisuutta. Konstens Hus on majoittanut hänet paikkaan, josta kukaan ei osaa etsiä. Oleskelunsa hän korvaa maalaamalla tauluja. Konstens Husenin kuningasajatus on nerokas: pistää laitapuolenkulkijat, jotka ovat paljon elämää nähneitä ja ymmärtävät ihmisen rumuuden, tekemään taidetta täydellistä turvapaikkaa vastaan. Tämä karmea paljastus ei hetkauta minua - olen aina tiennyt nykytaiteilijoiden olevan moraalisesti alhaisella tasolla. Nykytaiteilijaan verrattuna albaanialaiset lammaspaimenetkin ovat sivistyneitä.
Kyynisesti taiteilijan taustan unohtaen tarkastelen tauluja, jotka määrittelisin ekspressionismiksi sävytettynä ei-niin-härskillä-kalervopalsa-estetiikalla. Paras taulu mielestäni on “Nere Vid Floden”, siinä rakennuksen päälle on laskeutunut täydellinen pimeys - vain aavistus seinistä, ikkunoista ja taivaanrannasta on nähtävissä. Taulun tummuus tuo mieleeni Rembrandtin maalaukset. Näyttelyssä on myös hyvin maalattu kuva Ruotsinlipusta.
Alakerran erikoinen omenasairaala oli rasittavuudessaan tämän näyttelyn voittaja - siinä oli pohjalla todella omaperäinen ja nyrjähtänyt idea, jonka kaltaista ei voi keksiä muuta kuin Ruotsissa…
Konstens Hus on positiivinen kokemus, jota en epäröi suositella kaikille !
( Konstens Husenin henkilökunta pitää asetta ohimollani…)