seminaarityö
maaliskuu 2000
Kuvataide 2
Kemi-Tornio ammattikorkeakoulu

Moni tuntee Frankensteinin laatikkopäisenä Boris Karloffina tai jonain muuna hahmona elokuvista tai sarjakuvista. Alkuperäinen tarina on kuitenkin erilainen ja paljon syvällisempi kuin mikään jäljitelmätuote. Väärin ymmärrystä kuvaa jo sekin seikka että hirviö on nimetty luojansa mukaan Frankensteiniksi.

Kiinnostuin Mary Shelleyn Frankensteinistä sen klassikko maineen takia. Kun sitten luin sen olin hämmästynyt sen erilaisuudesta verrattuna ennakko oletukseeni. Lisäksi alitajuntaani jäi vaivaamaan tapahtumien epämääräinen tuttuus - kuin ne olisivat jotenkin erityisesti minuun liittyneet. Tuntui kuin olisin nähnyt unen, jota ei selkeästi seuraavana aamuna muistanut.

Romaanissa on mahdollista nähdä monia paljon puhuttelevia asetelmia - kuten luoja luomus, tiede ja sen tuote sekä sisäinen kaksijakoisuus. Romaanin kielellisessä ja rakenteellisessa asussa on paljonkin heikkouksia - mikä oletettavasti johtuu kirjoittajan nuoruudesta (18 vuotta) – mutta silti Frankensteinissä on jotain joka koskettaa kaikkia ihmisiä. Se menee elämän perusrakenteisiin.

Frankenstein on kirja joka tulkinnallisesti on kuin sipuli. Siihen on tavanomaisen tapahtuma kuvauksen lisäksi kätkettynä paljon asetelmia, joiden tekijät voivat olla lähes mitä tahansa: tiedemies - uusi keksintö, yksilö - yhteiskunta, perhe - lapsi jne. Romaanin voi lukea viihteellisenä kauhutarinana, psykoanalyysinä alitajunnasta, yhteiskunta kritiikkinä tai moraalisena ajankuvana. Mahdollisuuksia ja tulkintoja löytyy vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Mielestäni Frankenstein onnistuu kuvaamaan jonkin perusasetelman, joka on ikuisesti muuttumaton.

Seminaarityössäni haluan tuoda esiin erilaisia tulkintoja kyseisestä teoksesta ja samalla osoittaa miksi Frankenstein on säilyttänyt ajankohtaisuutensa ja mielenkiintoisuutensa vielä näihin päiviin asti.

2.1. Tarina

Vuonna 1818 julkaistu Frankenstein - Uusi Prometheus kertoi tiedemiehestä (Victor Frankenstein), joka kiinnostui uuden elämän luomisesta tieteen avulla. Hän halusi tehdä täydellisen ihmisen - paremmin kuin luonto koskaan kykenisi. Materiaalina hän käytti tarkasti valikoituja osia kuolleista ihmisistä, koska tieteen avulla pystyisi herättämään vaikka kuolleet. Idealistinen tiedemies onnistui luomaan täydellisen elollisenolennon, mutta heti olennon syntymähetkellä tiesi tehneensä peruuttamattoman virheen.

"Miten voin kuvailla tämän tapahtuman minussa herättämiä tunteita, miten luonnehtia tuota kurjimusta jonka luomiseen olin uhrannut niin suunnattomasti vaivaa ja huolta? hänen raajansa olivat sopusuhtaiset, ja olin tehnyt hänen kasvonpiirteensä kauniiksi. kauniiksi? Hyvä Jumala! Kellervä iho tuskin peitti lihaksia ja suonia. Tukka oli kiiltävän musta ja aaltoileva, hampaat valkean helmenhohtoiset, mutta nämä upeudet muodostivat kaamean vastakohdan vetisille silmille, jotka olivat lähes samanväriset kuin likaisen valkoiset kuopat joihin ne oli upotettu, kurtistuneelle iholle ja ohuille mustille huulille." (Shelley 1995:57.)

Olento on kuin vastasyntynyt lapsi. Se lähtee kellarilaboratoriosta ulkomaailmaan uteliaana näkemään uutta elinympäristöään. Olento ei alussa ole paha vaan pikemminkin avuton ja kokematon. Ihmiset kuitenkin kauhistuvat kun näkevät puhekyvyttömän epäinhimillisen hirviön. Olento ajetaan metsään, jossa se majoittuu maalaistalon takana olevaan vajaan. Se opettelee puhumaan ja lukemaan piileskellessään useita kuukausia köyhän perheen puuvajassa. Olennon ensimmäisiä kirjoja ovat Miltonin Kadotettu paratiisi, Plutarkhoksen Elämänkertoja ja Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset.

Viimein olento uskaltaa lähestyä mökin asukkaita. Olento koputtaa mökin ovelle, paikalla on vain sokea vanha mies, joka ei tietenkään näe ulkoista rumuutta. Olento esittäytyy matkamiehenä ja vanhus on ystävällinen sille. Yllättäen paikalle ilmaantuu vanhuksen poika, tytär ja perhetuttava. He kauhistuvat olentoa. Vanhuksen poika hakkaa olentoa kepillä ja ajaa sen ulos talosta. Olento juoksee metsään ja päättää kostaa koko ihmiskunnalle olemassaolonsa.

"Lukemattomien ihmisten joukossa ei ollut ainoatakaan joka olisi säälinyt tai auttanut minua. Pitäisikö minun muka rakastaa vihollisiani? Ei, sinä hetkenä minä julistin päättymättömän sodan koko ihmiskunnalle ja erityisesti luojalleni, joka oli syössyt minut tähän sietämättömään kurjuuteen."
(Shelley 1995:148.)

Olento etsii käsiinsä tohtori Victor Frankensteinin ja uhkaa vainota luojaansa elämän loppuun ellei hän luo naispuolista kumppania olennolle, jonka kanssa se voisi elää erossa ihmiskunnasta.

"Minä olen yksinäinen ja kurja; ihmiset eivät huoli minua seuraansa; mutta nainen joka olisi yhtä ruma ja kauhistuttava kuin minä ei voisi kieltää minulta itseään. Elämänkumppanini pitää olla samaa heimoa kuin minä, ja hänellä pitää olla samat puutteet ja heikkoudet kuin minullakin. Sinun on luotava minulle tällainen olento."
(Shelley 1995:156.)

Tohtori aloittaa naisen rakentamisen, muttei kykene tekemään sitä valmiiksi, koska arvelee etteivät hirviöt kuitenkaan viihdy yhdessä vaan aiheuttaisivat kaksinverroin vahinkoa. Tohtori unohtaa hirviön pyynnön ja palaa kotiinsa. Hirviö kostaa tappamalla tohtori Frankensteinin vaimon heidän hääyönään.

Tohtori menettää elämänuskonsa ja ryhtyy pakoilemaan hirviötä. Loppunäytöksessä Victor Frankenstein kuolee väsymykseen ja hermoheikkouteen laivalla, joka purjehtii Jäämerellä. Ainoastaan hirviö on tohtorin seurassa tämän kuolinhetkellä.

Kun Frankenstein on kuollut ei hirviölläkään ole enää syytä elää. Se nousee jäälautalle ja ajelehtii kaukaisuuteen, jossa se tuhoaa itsensä roviolla.

2.2. Kirjailijan tausta

Mary Shelleyn vanhemmat olivat Englannin johtavia radikaaleja intellektuelleja aikana jolloin Ranskan suuri vallankumous kuohutti mieliä kautta Euroopan. Äiti, Mary Wollstonecraft, oli aikansa huomattavimpia naisasia naisia. Isä, William Godwin, oli filosofi ja nykyaikaisen anarkismin ensimmäinen teoreetikko. Mary Godwin syntyi 30.8.1797. Äiti kuoli synnytykseen kymmenen päivää myöhemmin. Isä ei toipunut tästä tragediasta oikein koskaan, ja samaan aikaan hänen maineensa hupeni hupenemistaan. William Godwin ei pahemmin ollut tekemisissä tyttärensä kanssa - huolimatta hienoista kasvatusteorioistaan - vaan usein sai tämän tuntemaan itsensä torjutuksi. Tytär kuitenkin palvoi isäänsä ja aiheutti tälle harmeja godwinilaisilla opeillaan - hänestä tuli "isin pikku hirviö".

Kirjoittaessaan teostaan Mary Godwin(Shelley) oli godwinilaisessa omantunnon liitossa runoilija Percy Bysshe Shelleyn kanssa. He viettivät kesää Sveitsissä Geneven järven rannalla yhdessä melkoista moraalista pahennusta herättäneen lordi Byronin ja hänen sihteerinsä sekä henkilääkärinsä John Polidorin seurassa. Mary Shelley oli kokenut ensimmäisen lapsensa keskenmenon vuonna 1815. Seuraavana vuonna hän synnytti toisen lapsen, joka jäi henkiin. Murheita oli kuitenkin tiedossa: Maryn vanhempi sisarpuoli teki itsemurhan samoin kuin Percy Shelleyn vaimo Harriet.

Mary Shelley kirjoitti elämänsä aikana myös muita romaaneja, runoja ja toimitti miehensä tuotantoa julkisuuteen tämän kuoltua tapaturmaisesti hukkumalla 1822. Mary Shelley eli vuoteen 1851 asti.
(Kalleinen 1986:104-106.)

2.3. Luoja ja luomus

Tohtori Frankenstein on kuin Jumala, joka keksii luoda ihmisen. Uusi luomus tulee olemaan täydellinen, ilman minkäänlaista vikaa. Olento on fyysisesti ruma, mutta edustaa tohtorille täydellistä esimerkkiä tieteen kaikkivoipaisuudesta. Kun hirviö herää on siitä karissut kaikki täydellisyys. Se ei enää olekaan vain tieteellinen projekti vaan itsenäinen yksilö, joka vaatii luojaltaan hyväksyntää. Tohtori pystyi luomaan elämää, mutta ei halua kantaa sen kasvattamisesta vastuuta, koska sen olomuoto ei häntä enää miellytäkään.

Tarinan voi myös nähdä Prometheus-myytin toisintona. Prometheus varasti Jumalilta tulen ja loi sen avulla ensimmäisen ihmisen tekemästään savihahmosta. Rangaistukseksi Zeus kahlitsee Prometheuksen kallioon ja antaa kotkan päivittäin nokkia hänen maksaansa. Prometheus-myytin kautta ajateltuna hirviö on ihminen, jonka Prometheus(Jumala) on jättänyt luomisen jälkeen heitteille. Ihmisen luominen oli intomielisen Prometheuksen tekemä virhe, josta koko luomakunta saa maksaa. Toisaalta Prometheus oli myös kapinallinen. Hän nousi luojiaan vastaan ja rikkoi heidän asettamia sääntöjä ja lopulta sai siitä rangaistuksen. Prometheus on luoja ja luomus samassa persoonassa - mikä pätee kaikkien ihmisten kohdalla. Romantiikan aikana Prometheus rinnastui myös luovaan taiteilijaan. (Kalleinen 1986:112-113. Lehtonen 1995:249.)

Tiede mahdollisti uuden olennon luomisen. Kirjassa elämänavaimet piilivät luonnontieteessä ja sähkövirrassa, nämä keinot, jotka ovat vakavan tieteen piirissä saaneet osakseen vain huvittuneen hymähdyksen - ovat nykyään muuttuneet mikrobiologiaksi ja geenitekniikaksi. Nykyinen tieteen taso on tuonut tarujen yli-ihmiset ja hirviöt lähemmäs nykypäivää. Ilmapiiri on odottava. Harva enää epäilee etteikö Frankenstein voisi olla totta nykyajan tiedemaailmassa. Tiedemiehet nousevat nerojen harteille, ottavat tieteellisen askeleen välittämättä seurauksista ja pian heillä on tuote, joka on pakattu ja myyty, ennen kuin he tietävät edes mikä se on.

Kauhuromanttisen tai goottilaisen romaanin huippukausi sijoittuu Ranskan vallankumouksen aikaan, jolloin yhteiskunnan alemmat osat näyttivät voimansa ja kyseenalaistivat rikkaiden paremmuuden. Siinä mielessä Frankenstein kuvaa ajan epävarmuutta ja yhteiskunnallisten arvojen uudelleenarviointia. Olento on vallankumous, joka ajaa asioita uuteen suuntaan pelottavalla, mutta samalla myöskin kiihottavalla tavalla. Sen ajan rikas sivistyneistö oli kylvänyt siemenen vallankumoukselle omilla teorioillaan, koska vallankumouksen idea ei koskaan lähde rääsyköyhälistöstä, jolla ei ole aikaa eikä resursseja hautoa utopioita. (Kalleinen 1986:123.)

Usein kiinnitetään huomiota kirjan isä - lapsi, lapsi - hirviö, mies - nainen -suhteisiin ja myös orpous-motiivi nousee usein esiin. Kyseessä on vaikutus suhteet tai asetelmat, jotka pätevät yhtä hyvin vanhempien tunteisiin kapinoivan teini-ikäisen edessä kuin yksilön pyristelyyn yhteiskunnan vanhentuneita käsityksiä vastaan.

"Ensi kerran minä niin ikään tajusin nyt mitä velvollisuuksia minulla oli luomaani olentoa kohtaan, ja tunsin että minun pitäisi tehdä hänet onnelliseksi ennen kuin valittaisin hänen pahuuttaan."
(Shelley 1995:107.)

2.4. Sisäinen hirviö

Jotkut kirjallisuustutkijat ovat tulkinneet Frankensteinin romantiikan ajalle keskeisenä kiinnostuksena ihmisen kahtiajakautuneisuutta kohtaan. Olento edustaa yhteiskunnan normeihin sopeutumatonta puhdasta ja herkkää mieltä, joka toimii perusviettien ja tarpeiden varassa. Tämä ruma olento ei niele loukkauksia tai hyljeksyntää vaan vaatii oikeutta - vaikka väkivalloin. Mielen toinen puoli - tohtori Frankenstein - on sivistynyt ja hillitty, ei paljasta tunteitaan ja käyttäytyy hyvin. Hän saattaa kärsiä ja kerätä pimeyttä sisälleen, mutta on aina kaunis ja edustuskelpoinen.

"Frankenstein on erityisen moderni dramatisoidessaan kahta tärkeää meidän aikanamme vallitsevaa käsitystä ihmisestä. Toisaalta on kyseessä liberaalin rationalistin usko ihmisen synnynnäiseen hyvyyteen ja kykyyn parantaa ja hallita olosuhteita joissa hänen luontaiset taipumuksensa voivat kehittyä suotuisasti; toisaalta romantiikan tuntema pelko järjen ylittävää voimaa kohtaan, mielikuvituksen salattua voimaa kohtaan joka hallitsee ja määrää ihmisen moraalista luonnetta ja joka on ihmisen luomisvoiman lähde. Frankensteinin ja hirviön tarina symboloi näiden kahden ihmisluontoa koskevan näkemyksen välistä jännitystä : Frankenstein on sekä luoja että luomuksensa orja." (Lehtonen 1995:251.)

Käsitepari kaaos ja järjestys kuvaa sisäistä, mutta myöskin ulkoista, kaksinaisuutta. Tätä ristiriitaa kuvaa hyvin kirjailija "Monk" Lewisin kohtaloa. Hän oli Englannin parlamentissa aktiivinen orjuuden ja orjakaupan vastustaja, mutta peri itse Jamaikalta orjatyövoimaan perustuneen maatilan. Lewis ei taloudellisten ja yhteiskuntajärjestelmään kuuluvien pakkojen takia voinut siellä luopua orjuudesta, mutta yritti tehdä tilastaan mallitilan ja kohdella orjiaan esimerkillisesti. Isien synnit olivat konkreettisia ja samoin niistä syntynyt syyllisyys. (Kalleinen 1986:120-121.)

2.5. Freudilainen potilaskertomus

On myöskin väitetty että goottilaisen romaanin, kuin myös Frankensteinin, tapahtumien taustalla on insesti, joka symboloi nousua auktoriteetteja ja perhettä vastaan. Victor Frankenstein hylkää, syyllisyyttä tuntien, perheensä siksi aikaa kun tekee uutta ihmistä. Psykoanalyysin mukaan uusi olento on hyvitys äidin kuolemasta, josta sitten voi oidipaalisesti kilpailla isän kanssa ja lopputulos tulisi olla isän tappaminen. Tällekin tulkinnalle löytyy monisärmäisestä romaanista vahvistusta. Frankenstein näkee unessaan isänsä hänelle varaaman morsiamen kulkevan hyvinvoivan näköisenä kaupungin kadulla. Riemuissaan hän menee syleilemään morsiantaan, mutta "…kun painoin ensimmäisen suudelman hänen huulilleen, ne muuttuivat kalmankalpeiksi ja luulin pitäväni sylissäni äitini ruumista; käärinliinat verhosivat hänen vartaloansa, ja näin ruumismatojen kiemurtelevan kankaan poimuissa." (Kalleinen 1986:116. Shelley 1995:58.)

2.6. Egoismi

Romantikkojen runous oli pohjimmiltaan moraalista. Heidän kirjallisuutensa käsitteli totuutta, rakkautta ja hyveellisyyttä ja oli samalla näitä rajoittavien instituutioiden kritiikkiä ja niistä piittaamattomuutta. Kuitenkin piittaamattomuus yleisiä normeja kohtaan oli myös piittaamattomuutta perheestä ja omien tekojen tuloksista.

Mary Shelley tunsi hyvin aikalaistaiteilijoidensa elämäntavat, jo lapsuuden kodistaan, jossa hänen kuuluisaa isäänsä moni runoilija kävi tapaamassa. Frankensteinin syntyaikoihin Shelleyn ympärillä oli monta maskuliinista runoilijaprofeettaa, joilla kaikilla oli egoistinen elämäntyyli. William Godwin oli radikaali filosofi ja kelpaamaton isä, Lordi Byronilla oli kohuttuja esineellistyneitä naissuhteita, Percy Shelleyn vaimo teki itsemurhan Percyn ja Maryn romanttisen rakkauden takia.
(Kalleinen 1986:118)

Mary Shelleyn Frankenstein lasketaan ensimmäiseksi varsinaiseksi science fiction kirjaksi. Siinä on ajattomuutta, joka saa lukijan ajattelemaan omaa aikaansa ja hakemaan vastaavia ilmiöitä ympäristöstään tai historiastaan.

Kirja ei kuvaa hyvää ja pahaa selkeinä, toisistaan erotettavina yksiköinä, vaan kertoo tietyn luontoisista ihmisistä erilaisissa tilanteissa tekemässä hyviä ja huonoja päätöksiä. Kirjan henkilöt ovat kaikki inhimillisen todellisia ja heidän tavoitteensa on ymmärrettäviä vallitsevissa tilanteissa. Henkilöistä kuitenkin hirviö on kaikkein inhimillisin, koska sen kehityskaari käydään läpi syntymästä kuolemaan ja sen elämän vaikuttimet ovat selkeitä: ravinto, suoja, hyväksyntä ja rakkaus. Hirviö ei saavuta näistä kahta jälkimmäistä, jolloin sen katkeruuskin on ymmärrettävää.

"Pahuuden" toinen lähtökohta eli Victor Frankenstein, joka hirviön loi, oli ainut mysteeri. Hänen epämääräiselle kokeilulleen ei löytynyt selitystä. Hänen kollegansa ja ystävänsä, Henry Clerval, kävi samaa tiedeopistoa, jakoi suuren kiinnostuksen tieteitä kohtaan ja oli taustoiltaan samanlaisesta perheestä, mutta ei yrittänyt luoda ihmistä. Mikä teki Frankensteinistä erilaisen? Hän pyrki luovuudellaan tietoisesti hyvään, mutta lopputulos oli kuitenkin huono ja paha - ainakin Frankensteinin mielestä. Todellisuudessahan olento ei syntymä hetkellään ollut paha, vaikka siltä näyttikin vaan tekijänsä ja maailman hylkäämänä katkeroitui ja omistautui samalle vihalle mitä itsekin aina joutui kohtaamaan toisten taholta.

Tohtori Frankenstein voisi olla kuka tahansa uunituore isä tai äiti, joka on tyytymätön lapseensa, koska tämä on "viallinen" tai epätoivottu. Kun lapsi teini-iässä muuttuu eikä ole enää se herttainen pikku vekkuli tai kun hän osoittaa omaa tahtoaan ja kapinoi - voi moni vanhempi käydä läpi samoja tunteita kuin tohtori Frankenstein.

Tarinan hahmot ovat mielenkiintoisia ja eläviä koska ne eivät ole yksioikoisen hyviä tai pahoja. Kaikilla hahmoilla on pyrkimyksissään hyvä tai ymmärrettävä tarkoitus, mutta lopputulos osoittautuu monesti traagiseksi ja tuhoavaksi. Ainut sisäsyntyinen synti mihin ei ole suoranaista syytä - muuta kuin inhimillisyys - on itsekkyys ja siihen kirjan kaikki henkilöt syyllistyvät. Kuitenkin juuri tämä heikkous tekee hahmoista niin ihmismäisiä. Hyvä on suhteellista kuten myös pahakin.

Kirjoitin tämän seminaarityön - en alusta loppuun - vaan keskeltä molempiin suuntiin laajentaen. Siitä syystä aiheen kehitys ei ehkä näy itse tekstissä, mutta lähtökohdat ovat aikalailla muuttuneet mitä ne alussa olivat. Tekstin ensimmäisessä versiossa asetin kysymykseksi tuhoavan luovuuden ilmenemismuodot ja vain esimerkkinä aioin käyttää Frankensteiniä, mutta itse kirja osoittautui niin mielenkiintoiseksi että lopulta huomasin koko tekstin käsittelevän vain kirjaa. Tämä seikka on mielestäni vain hyvä asia. Tarkka ja rajattu alue mahdollistaa syvemmän porautumisen itse aiheeseen. Sainkin käsiteltyä useat tulkinnat ja tarinan asetelmat näissä puitteissa. Suurinta hyötyä oli kuitenkin siinä kokonaisuuden paremmassa ymmärtämisessä minkä tällä työllä saavutin - nyt sain sisäistyneen kuvan henkilöhahmojen inhimillisyydestä ja todenmukaisuudesta. Kirjasta tuli, jos ei elämää suurempi niin ainakin sen kokoinen.

Jokaisesta ihmisestä löytyy jossain tilanteessa maailmaa parantava tiedemies ja katkera hirviö.

Lähteet

Frankenstein (Frankenstein or, the Modern Prometheus)
Mary Shelley
ilmestyi 1818
(Jälkisanat Paavo Lehtonen)
Gummerus Kirjapaino Oy
Jyväskylä 1995

Kun hirviöt heräävät - Kauhu ja taide
toim. Raimo Kinisjärvi ja Matti Lukkarila
(Kirjaan sisältyy Lassi Kalleisen artikkeli.)
Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen
Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva
Oulu 1986

Peilivirta - Elokuvan poliittinen tiedostamaton
Ilpo Helen
Tutkijaliitto
Jyväskylä 1990

Suuri myyttikirja
Neil Philip
WSOY
1996