Tutkimustoiminta. Marjo Remes

Mahdollinen aihe lopputyöhön.

MAHDOLLINEN AIHE LOPPUTYÖHÖN:

Necronomicon

Projektini on taide- ja museonäyttely. Sen aihe on kirja nimeltä Necronomicon . Harvat ovat koskaan lukeneet tai edes nähneet koko kirjaa, mutta silti Necronomiconin mainitsevat monet lähteet ja kertomukset. Suurin ristiriita onkin itse kirja - on erittäin todennäköistä ettei alkuperäistä Necronomiconia ole olemassa vaikka siitä tiedetäänkin sen ulkomitat (folio koko: 18 – 11.5 tuumaa, sisältää 802 sivua) ja siitä on olemassa osittaisia uudelleen julkaisuja. Necronomicon on kirja toisten kirjojen sisällä. Se on olemattomuudestaan huolimatta kaikkien aikojen pahamaineisin ja voimakkain kirja – ainakin kaikkien kauhukirjallisuutta tuntevien piirissä. Necronomicon kiehtoo ihmisiä, jotka sen ominaisuuksista ovat kuulleet: se tarjoaa salatut tiedot ja ylimaalliset voimat. Voiman ja tiedon hinta on kuitenkin turmellus. Vanhatestamentillinen paholainen on tullut lihaksi kirjan muodossa.

Historia

Necronomiconin taru lähti liikkeelle 1900-luvun alussa, jolloin muuan kirjailija nimeltä Howard Phillips Lovecraft (1890 - 1937) esitteli kirjan omissa novelleissaan ikään kuin yhtenä "päähenkilönä", josta kaikki pahuus ja onnettomuus lähti liikkeelle. Lukijat kiinnostuivat tästä voimakkaasta kirjasta siinä määrin että Lovecraft ”selvitti” sen historian. Kirjan oli kirjoittanut Jemeniläinen Abd al-Azrad vuoden 730 A.D. tietämillä Damaskoksessa. Al-Azrad oli runoilija, astronomi, filosofi, tiedemies ja taikuuden opiskelija. Ennen kirjan kirjoittamista hän vietti aikaa Babylonin raunioilla, Mephisin onkaloilla ja Arabian suurella eteläisellä aavikolla. Abl al-Azrad nimesi kirjansa yöllisten aavikkohyönteisten ääntelyn mukaan Kitab Al-Azif:iksi. Kirja käännettiin n.950 A.D. kreikaksi Byzanttilaisen Theodorus Philetasin toimesta. Hän nimesi sen Necronomiconiksi. Kirjan nimen tarkoituksesta on eri mielipiteitä - Lovecraft käänsi sen An Image of the Law of the Dead - Kuva Kuoleman Laista.

Tarkoitus

Haluan vahvistaa oletusta Necronomiconin olemassaolosta. Aion tehdä kyseisen kirjan ja "historiallisen" näyttelyn sen ympärille. Kirjaan ei tule yhtään riviä tekstiä - vain kannet ja vaikuttava ulkomuoto. Se tulee olemaan sinetöidyssä lasivitriinissä sinisellä tai violetilla samettityynyllä. Seinille ripustetaan valikoituja Necronomiconin sivuja kehyksissä – ikään kuin näyttönä kirjan mystisestä sisällöstä. Kirja ja seinille ripustetut sivut, sekä muu aineisto, valaistaan kohdevalaisimin - muuten näyttelytila jätetään pimeäksi. Näyttelyyn tulee myös muinaisia jumalpatsaita ja kulttiesineitä. Kirjan olemuksesta on tarkoitus nostattaa pelottavia ja mystisiä tuntemuksia – niin suuria ettei niiden kohde voi olla muuta kuin puhdasta mielikuvitusta. Itse kirjan olemassaolosta ei todisteta mitään – ei kuvia, ei mitään – mutta kirjan vaikutuksista annetaan sitäkin vahvempi tunne. Kaiken takana oleva voima vaikuttaa – mutta sitä ei voi nähdä... Näyttelyn keskustassa tai lopussa on kuitenkin Necronomicon, joka on jylhässä yksinäisyydessään kaikkien muiden esineiden jälkeen. Kaiken romun ja informaation takana on hiljaisuus ja vain yksi viimeinen asia, jonka jokainen näyttelynkokija joutuu kohtaamaan. Myytti tulee materiaksi.

Näyttely kaikille aisteille

Näyttelyn olisi tarkoitus olla kokonaisvaltainen elämys. En aio rajoittua näkyvään vaan otan huomioon myös näkymättömän.

Äänimaailman voisi täyttää joko Philip Glassin jousikonsertto, Nine Inch Nails:in Quake -soundtrack tai sitten vain eri ympäristöistä nauhoitetut "luonnon" äänet (esim. huuhkajan huhuilu, sateen ropina peltikatolle, mystinen messuaminen jne.)

Ajattelin ottaa mukaan hajuaistimuksetkin. Ensimmäinen haju olisi museon haju. Tämän kuivan ja täyteläisen hajun aikaan saaminen ei tulisi olemaan helppoa, mutta se todennäköisesti koostuu vanhan puun, kostuneiden ja lahoavien kirjojen, homeen ja seisovan ilman yhdistelmästä. Toinen haju olisi näyttelyn kulttiesineistön läheisyydessä. Siinä yhdistyisi suitsukkeen, kynttilän, savun, hien ja veren haju.

Makuaistia en ole miettinyt, mutta se voisi olla vaikka öylättejen ja nektarin tai jonkin muun erikoisen ruoka-aineen tarjoilua paikan päällä. Tuntoaistia en ota huomioon.

Yksikään näistä elementeistä - äänestä tai hajusta - ei tulisi olemaan itsetarkoituksellinen vaan niiden kuuluisi sulautua yhdeksi huomaamattomaksi kokonaisuudeksi - elämykseksi, joka tekisi näyttelystä ainutlaatuisen kokemuksen.

Näyttelyn tehtävänä on luoda kuva todellisuuden suhteellisuudesta. Näyttelyn Kokija ei tule tietämään onko hän museossa, taidenäyttelyssä vai toisessa todellisuudessa. Tämä suuri hämäys saavutetaan tarkoilla väärennöksillä.

Projektin laajennuksia

Mielelläni antaisin projektin vain paisua koko Suomen kattavaksi kampanjaksi, mutta ikuisia esteitä ovat raha ja aika. Luovavoimakaan ei ole kaikkein nopeinten uusiutuvia polttoaineita - ainakaan ikuisuus projektin parissa.

Mielikuvissani näyttely on katukuvassa huomaamaton, mutta salakavalasti se ujuttautuu ihmisten ajatuksiin. Sitä mainostetaan vain hillityin "Kiertävä Museo" -tyylisin mainostein - missään ei puhuta sanaakaan taiteesta tai tekijöistä. Kaikki on epäilyttävän anonyymiä ja vanhahtavaa.

Jonkinlaista yhteistyötä rakennetaan Maakuntamuseon kanssa. Näyttelyesineiden valmistuksessa noudatettaisiin museon ja muiden tiedonlähteiden neuvoja todellisten historiallisten esineiden ulkonäöstä.

Seuraavina viikkoina katukuvaan ilmestyisi ihmisiä, jotka puhuvat itsekseen - höpisevät jotain Necronomiconista ja Vanhoista Muinaisista... Nämä höyrähtäneet höpisijät olisivat performanssitaiteilijoita, joina toimisivat vapaaehtoiset kuvataideopiskelijat tai medianomit.

Tornion henkinen tasapainottomuus edistyisi viimein siihen pisteeseen, että kaduilla kulkisi valkokaapuisia harmaapartaisia profeettoja ennustaen maailmanloppua ja heiluttaen kylttejä, joissa lukisi: "Cthulhu tulee - oletko valmis !" (Cthulhu on yksi ”Old One” – lonkerosuinen merenpohjassa nukkuja – joka herää kun ”tähdet ovat oikein” )

Lisäksi voisin suunnitella outoja valoilmiöitä torniolaisten äimisteltäväksi. Kuitenkin tämä kaunis visioni taiteen ja todellisuuden sekoittumisesta voi kaatua tekijävoimien vähyyteen ja turhan tiukkaan budjettiin. Pidänkin tätä performanssi osuutta projektini ylimääräisenä tehonlisääjänä, joka laajuudessaan voisi olla oma projektinsa.

Dokumentointi

Kun saan näyttelyn pystyyn - aion valokuvata ja videoida näyttelyyn liittyviä tapahtumia. Lisäksi ajattelin haastatella ihmisiä ja kysyä heidän vaikutelmiaan näyttelystä esim. pelottiko, mitä tuli mieleen jne.

Tätä kyselyä varten minä tai joku muu voisi pukeutua Freudiksi tai joksikin selvästi psykologin näköiseksi henkilöksi ja jakaa ihmisille kyselykaavakkeita ja kirjoittaa muistiinpanoja pieneen mustakantiseen vihkoon. Tapahtuman dokumentaatiot toimitettaisiin Helsingin Psykologian laitokselle, jos siellä keksittäisiin niille mitään käyttöä.

Tiedotus voisi tapahtua ilmaismainontana ja lentolehtisillä. Tarkoitus ei ole käyttää suurta mainoskampanjaa vaan antaa näyttelyn oman maineen kiiriä kulovalkean tavoin eteenpäin, joka olisi parasta mainosta mitä voi kuvitella.

"Mikään ei ole niin hyvää kuin huono julkisuus."

Oscar Wilde

Tapani Mokko, kuva 3