Sodankylän elokuvafestivaaleilla Mika Kaurismäki sanoi: “Teen monipuolisesti erilaisia elokuvia. En tee sitä yhtä ja samaa elokuvaa 30-vuotta niinkuin jotkut, ja tällä en tarkoita vain veljeäni.” Nähtyäni Kuolleet lehdet Sodankylän Lapinsuussa 18.6 klo 21:30, täytyy sanoa että ymmärrän Mika Kaurismäen mielipiteen veljestään, Aki Kaurismäestä. 

Kuolleet lehdet edustaa Aki Kaurismäen tuotannossa samaa varmaa tyylisuuntaa, dramaturgiaa ja tarinaa kuin olemme tottuneet häneltä näkemään viimeisten 30-vuoden ajan. Elokuvan raikkaus kumpuaa enemmän siitä rehellisyydestä millä se hyväksyy omat omituisuutensa. Kauas Pilvet Karkaavat ja Le Havre edustivat ohjaajan pyrkimystä valtavirran suuntaan. Niissä hän vähensi dekoratiivisten, teatraalisesti valaistujen kuvauspaikkojen käyttöä ja pyrki enemmän realistiseen otteeseen. Näyttelijöiden “deadpan” näyttelytyyli kuitenkin säilyi, maustettuna siellä täällä pienellä hymyllä tai silmien liikkeellä. 

Kuolleissa Lehdissä näyttelytyyli palaa juurilleen. Päänäyttelijät, Jussi Vatanen ja Alma Pöysti, sekä kaikki muut - lukuunottamatta Alma-koiraa - ovat mahdollisimman ilmeettömiä koko elokuvan ajan. Jos repliikit voisi sanoa liikuttamatta suuta, niin Aki Kaurismäki varmasti käskisi näyttelijöitä tekemään niin. Psykologiselta kannalta tätä mielihalua ilmeettömyyteen olisi mielenkiintoista analysoida. Miksi näyttelijät edustavat Aki Kaurismäelle liikkumattomia kasvoja? Liittyykö tämä varhaismuistoihin elokuvateatterin näyteikkunoissa nähtyihin still-kuviin näyttelijöistä? Ovatko ilmeet hänen mielestään suurempaa valehtelua kuin itse elokuva taidemuotona? Vai edustaako näyttelijöiden “ilmeily” hänelle jotain kiellettyä? Onko se mahdollisesti “naismaista”? Näihin kysymyksiin tietää vastauksen vain Kaurismäki - jos hänkään. Muut voivat spekuloida.

Kuolleiden Lehtien karikaryyrimäisten vahakasvojen joukossa ainut luonnollinen olento on koira. Kaurismäen elokuvissa on harvoin nähty eläimiä, vaikka omassa elämässään Kaurismäki on hyvin eläinrakas mies. Eläin on arvaamaton eikä niiden olemusta voi täysin  hallita. Kaurismäen kuvauspaikat, valaistus ja dramaturgia ovat kurinalaisia - on yllättävää että hän päästää tähän täydelliseen maailmaan jonkin kaaoksen aiheuttajan vaikkakin vain koulutetun koiran muodossa. Häivähdys luonnollista kanssakäymistä nähtiin kun Alma Pöysti tervehti Alma-koiraa ensimmäisen kerran. Pöysti pörrötti koiran turkkia ja hymyili luonnollisesti koiralle. siis HYMYILI Kaurismäen elokuvassa! Alma Pöysti rikkoi illuusion hallitusta maailmasta myös myöhemmin kun hän iski silmää Jussi Vataselle. Myöskin täysin kiellettyä kaurismäki-maailmassa. Jokohan Kaurismäki pehmenee vanhuuttaan?

Kuvauksellisesti Kuolleet lehdet edustaa hienosti kaurismäkeläistä tyyliä. Kuvat tuovat mieleen Edward Hopperin maalaukset, joissa on harkittu valaistus ja tunnelmallinen asetelma, mutta joiden taustalla on aina yksinäisyyden kokemus. Kaurismäen elokuvissa yksinäisyys ja kohtaamisen vaikeus on hallitsevia teemoja, joita myös korostetaan kuvauksessa. Vaikka kaksi kaverusta istuisi vierekkäin baaripöydän äärellä - he jotenkin vaikuttavat etäisiltä. Heidän rintamasuuntansa on aina eteenpäin, kädet edessä pöydällä. Koskaan he eivät toisiaan katso vaikka olisivat ylimmät ystävät. Katse on aina tuoppiin tai kuvan ulkopuolelle. 

Kuolleiden lehtien avainkohtaus on baarissa, jossa Maustetytöt soittavat kappaleen: “Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin”. Kohtauksen aikana korostetun liikkumaton ja ilmeetön yleisö katsoo esiintyviä Maustetyttöjä, kun Jussi Vatasen esittämä hahmo suree menettämäänsä puhelinnumeroa. Kohtaus on tarpeettoman pitkä, mutta Kaurismäki haluaa yleisön kuulevan koko laulun ja sisäistävän kohtauksen unenomaisen tunnelman. Maustetyttöjen nerokas laulu korosti synkkyydessään kaurismäen maailman värikästä lakoniaa. “Myös hautausmaata kiertävät aidat”. Nähtyäni tämän kyseisen kohtauksen lievensin jyrkkää suhtautumistani Aki Kaurismäen tuotantoon ja ymmärsin että hänen elokuvansa ovat taidetta - eivät viihdettä. Tätä ajatusta tuki myös Jussi Vatasen avaussanat elokuvateatteri Lapinsuussa tuona kohtalokkaana iltana. Hän sanoi: “In all simplicity it's a beautiful piece of art.” (Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on kaunis taideteos.) 

Aki Kaurismäen elokuvaa Kuolleet lehdet on vaikea arvioida puhtaana viihteenä vaikka sinä selkeää viihteellisyyttä onkin. Elokuva sisälsi runsaasti Kaurismäelle tyypillisiä koomisia repliikkejä ja tarina on yksinkertaisuudessaan vetoava ja perinteinen. Elokuvassa toistuvat Kaurismäelle tunnusomaiset idiomit, jotka tekijälleen voivat olla hyvin merkityksellisiä, mutta jotka suurelle yleisölle jäävät mieleen omituisuuksina ja pakkotoistona. Kaurismäki ei tässä suhteessa eroa Ranskan uuden aallon ohjaajista lainkaan. Lähin vertailukohta on Jean-Luc Godard. Aki Kaurismäki edustaa nykyaikana harvalukuista joukkoa auteur-ohjaajia. 

Jos elokuvalle antaisin tähtiä olisivat ne joko kaksi tai viisi riippuen katsantokannasta.

Jussi Vatanen in Midnight Sun Film Festival, Sodankylä 18.6.2023
https://youtu.be/zVGM061EoCQ 

Maustetytöt - Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin
https://youtu.be/m9QH2NnrpgQ
Lyriikat:
https://genius.com/Maustetytot-syntynyt-suruun-ja-puettu-pettymyksin-lyrics