Elokuva Aallonmurtaja (Breaking the Waves) kertoo rakkauteen uskovan naisen marttyyritarinan jäykän vanhoillisen yhteisön edessä.

Päähenkilö Bess (Emily Watson) on lapsenmielinen, viaton ja luonnollinen.Hän menee naimisiin Jan (Stellan Skarsgård) nimisen öljynporaajan kanssa. Uskovainen yhteisö ei ole suopea liitolle, koska mies on yhteisön ulkopuolelta. Jan joutuu lähtemään öljylautalle töihin ja tulee takaisin onnettomuudessa halvaantuneena. Bess hankkii seksikokemuksia, joita kertomalla uskoo saavansa miehen terveeksi. Tämän takia Bess karkoitetaan kyläyhteisöstä. Hän uhrautuu menemällä viihdyttämään vaarallisia rikollisia - kuvitellen näin lopullisesti parantavansa miehen. Bess kuolee saamiinsa vammoihin. Jan paranee halvauksesta. Taivaassa kellot soivat Bessin muistolle…

Elokuvan ohjaaja Lars von Trier on tehnyt elokuvan ilman kompromisseja. Se on erilainen ja luovasti tehty. Elokuva on naturalistinen kuvaukseltaan, miljööltään, dramatiikaltaan ja näyttelysuorituksiltaan. Tämä tuo mieleen dokumentin.    Kuitenkin välijaksot ovat fantasiamaisemia, joiden taustalla soi jokin    tunnelmallinen kappale. Samoin itse elokuvan loppu kirkonkelloineen on kuin suoraan satumaasta, jossa ihmeet ovat totta. Tässä on elokuvaa tasapainoittava paradoksaalisuus, joka osaltaan saa sen erottumaan massasta.

Ihmiskuvaus on aika äärimmäistä. Uskonnollinen yhteisö on kuin keskiajalta ja sen patriarkaalinen johtaja on itse Isä-Jumala ehdottomana auktoriteettina, joka sanelee normit yhteisölle. Bess on uhmakas luonnonlapsi, jolla usko hyvyyteen ja rakkauteen säilyy kuolemaan asti. Jan on karski, mutta ymmärtävä ja hellä - joka tytön ihanne mies.

Lars von Trier on käyttänyt äärimmäisiä tyyppejä, joita kyllä löytyy tosi elämästäkin, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat ihanteellisen pahoilta, hyviltä tai viattomilta. Tämä seikka on aina helpottanut dramatiikan ja juonen rakentelua. Runousopissa Aristoteles asettaa päähenkilöiden tärkeimmäksi ominaisuudeksi jalouden. Kaikki henkilöt ovat Aallonmurtajassa omalla tavallaan jaloja mikä on sama kuin itsevarma tavoitteisiinsa pyrkiminen. Tosi elämässä useimmat ihmiset ovat valmiita vaihtamaan kantaansa ja tavoitteitaan melkein joka minuutti. Von Trier haluaa luoda samankaltainen unenomaisen arkirealismin kuin Kieslowski tai Gilliam. Siinä realismissa ei ole selkärangattomuutta minkään suhteen.

Elokuvan sanomaksi tulkitsin sen kuinka puhdas aito ihminen pakotetaan luopumaan ihanteistaan ja persoonallisuudestaan, jotta hän sopisi yhteisön tasapäistäviin normeihin. Kun yhteisöä vastaan rikkoo tulee rangaistus ja suurin rangaistus on karkoitus. Uhrit ja marttyyrit syntyvät kun yksilö pitää kiinni siitä minkä uskoo olevan oikein. Mieleeni jäi vielä Bessin erikoinen kiteytys: "Jumala antaa kaikille jonkin lahjan. Minä sain tyhmyyden." Tämän arvelin tarkoittavan Bessin lapsellisen sitkeää uskoa rakkauteen kyynisestä ympäristöstään huolimatta. Rakkaus vertautui mopoon, jota Bess raahasi ympäriinsä vaikka pikku pojat häntä kivittivät. Kohtaus toi mieleen Jeesuksen ristin kannon Golgatalle.

Myös alitajuntani sanoi osansa elokuvasta. Sillä elokuvan katsomisen jälkeisenä yönä näin unen alkoholistista, joka selitti että termi "breaking the waves" tarkoittaa pullon suusta suoraa juomista… Hmm… Merkillistä…