Sophie Scholl

ohjaus: Marc Rothemund
Käsikirjoiutus: Fred Breinersdorfer
Näyttelijät: Julia Jentsch, Fabian Hinrichs, Alexander Held, Johanna Gastdorf
Valmistusmaa: Saksa
Kieli: Saksa
Genre: Draama/ Sota
Pituus: 117 min
Aika ja paikka missä nähty: 12.09.2005 Elokuvateatteri Maxim, Helsinki

Elokuva kertoo saksalaisista yliopistonuorista jotka toimivat salaisessa vastarintaliikkeessä. Heidän toimintansa rajoittuu lentolehtisten painatukseen ja levitykseen. Sisarukset Sophie ja Hans päättävät eräänä päivänä viedä salkullisen lentolehtisiä kaupungin yliopiston käytäville. He jäävät kiinni ja joutuvat epäoikeudenmukaisen natsihallinnon rattaisiin. Elokuva perustuu tositarinaan.
Elokuvassa ei yllätyksekseni ollut yhtään väkivaltaista kohtausta. Sotaelokuvilta on oppinut odottamaan kuolemaa, räjähdyksiä ja väkivaltaa. Toisaalta Sophie Scholl ei ollut puhdasverinen sotaelokuva, se oli lähempänä draamaa. Elokuva koostui kuulusteluista, vankilassa olemisesta ja lyhyestä oikeudenkäynnistä. Siinä keskityttiin kuvaamaan valveutuneen sananvapauttaan harjoittavan ihmisen ahdinkoa valtiossa, jossa ei ole sananvapautta. Sisarusten lämmin suhde oli elokuvan keskiössä. Elokuvassa ei kuvattu muiden Valkoinen Ruusu järjestön jäsenten kohtaloita vaikka heistä useat päätyivät kuolemantuomioon ja loput vankilaan.

Monissa toista maailmansotaa kuvaavissa elokuvissa natsien epäinhimillisyyttä korostetaan, vasta nykyään on ilmestynyt elokuvia, joissa natseistakin on löytynyt inhimillisiä puolia. Heidän pahuuttaan on alettu ymmärtää inhimillisen heikkouden ilmentymänä – joukkosieluisuutena.
Mielestäni tämä elokuva olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta sitten. Se antoi ymmärtää etteivät kaikki saksalaiset kannattaneet natseja, osa osallistui jopa aktiiviseen vastarintaan. Mikä varmastikkin on totta. Aikaisemmista asiaa käsitelleistä elokuvista oli jäänyt käsitys että saksalaiset olisivat vaipuneet syvään joukkosieluisuuteen toisen maailmansodan aikana ja yhteistuumin aloittaneet sodan hirveydet.
Elokuvasta huomaa että se on saksalaista tekoa. Näyttelijöitä ei voi moittia ainakaan liiallisesta teatraalisuudesta. Kun Sophieta vietiin mestattavaksi hänen veljensä ja ystävänsä seisoivat samassa huoneessa ja hymyilivät oudon säyseästi vaikka luulempa että sellaisessa tilanteessa tulisivat tunteet pintaan ja yrittäisi epätoivoisesti paeta tai ainakin rimpuilisi vastaan. Toisaalta voi olla että Sophie, Hans ja heidän ystävänsä olivat hyväksyneet kohtalonsa kuolla martyyreinä.