Willow on fantasiaelokuva, joka kertoo perinteisen tarinan hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Kuningatar Bavmorda on saanut tietoonsa ennustuksen, jonka mukaan hänen valtakautensa päättyy kun syntyy vauva jolla on tietty syntymämerkki. Paha kuningatar vangitsee raskaana olevat äidit ja löytää ennustetun vauvan. Kuitenkin vauvan kätilö salakuljettaa vastasyntyneen pois kuningataren linnasta. Pakomatka katkeaa kun vainukoirat löytävät heidät ja surmaavat kätilön. Kätilö ehtii kuitenkin asettaa vauvan, Elora Danan, pienelle lautalle virran vietäväksi. Virta vie Elora Danan Nelwyneiden (kääpiöiden) kylän liepeille mistä Willow Ufgoodin perhe löytää vauvan. Willow’n on määrä palauttaa vauva ihmisille (daikini) ja siitä alkaa seikkailu, jonka varrella häntä auttaa kaoottinen hyvä miekkamies, Madmardigan (Val Kilmer). Willow’ta näyttelee Warwick Davis, joka esitti Star Wars -elokuvissa Wicket ewokia ja Leprechau kauhuelokuvissa menninkäistä sekä Harry Potter elokuvissa Professor Filius Flitwick -hahmoa.  Pahan kuningataren tytär Sorshan roolissa on Joanne Whalley, joka myöhemmin avioitui elokuvassa tapaamansa Val Kilmerin kanssa. 

Willow oli merkittävimpiä fantasiaelokuvia ennen Taru Sormusten Herra -elokuvasarjaa. Elokuva on ollut merkittävä myös minulle henkilökohtaisesti siitä asti kun sen ensimmäistä kertaa näin VHS-kasetilta joskus 80-luvun lopussa. En ole nähnyt elokuvaa noin kahteenkymmeneen vuoteen ja nyt kun sen näin uudestaan mielikuvani elokuvasta muuttui. 

Elokuva edustaa korkeaa fantasiaa (high fantasy), jonka maailma on kuvitteellinen ja jossa taikuus ja hirviöt ovat arkipäivää. Näiden elementtien liioittelu voi tehdä elokuvasta helposti lapsellisen ja hölmön. Mielestäni näin juuri kävi Willow -elokuvan suhteen. Taikuus esitettiin yksinomaan “simzalabin”-tyylisenä taikasauvan heilutteluna, josta epälemättä monet Harry Potter fanit pitävät, mutta itse en sille syttynyt. Elokuvassa taikuus oli enemmän salamoiden ampumista taikasauvasta tai muodonmuutoksia eläimiksi - toisin sanoen, kovin paljoa ei mielikuvitusta käytetty taikuuden ilmentämisessä. Myös hirviöt olivat joko hyvin perinteisiä tai muuten huonosti toteutettuja. Elokuvan maskeeraus ja käytännön hirviötehosteet olisivat voineet olla korkeampi luokkaisia jos tekijöillä olisi enemmän taitoa ja mielikuvitusta. Elokuvan valmistusvuotta,1988, ennen pystyttiin jo tekemään uskomattomia tehosteita - tästä esimerkkinä tehostemestari Rob Bottinin työnäytteet elokuvissa The Thing (1982) sekä Legend (1985), joidenka erikoistehosteet ovat edelleen alansa huippua.

Sivuhahmoista brownies nimisien pikku-ihmisten ryhmä oli tarpeeton ja hölmö lisäys tarinaan. Parivaljakko Rool (Kevin Pollak) ja Franjean (Rick Overton) juoksivat päähahmojen perässä ja sanailivat jotain koomiseksi tarkoitettua. Tuntui ihmeelliseltä että hyvin pienet - noin 10 cm pituiset ihmisolennot selvisivät kaiken ryntäilyn ja taistelun keskellä. Heillä ei ollut muuta tehtävää kuin olla koominen kevennys elokuvassa. 

Parasta elokuvassa kuitenkin kaikkien näiden vuosien jälkeenkin on musiikki. Säveltäjä James Horner ammensi vaikutteita - tai joku voisi jopa sanoa, että plagioi - perinteistä kansanmusiikkia ja klassista musiikkia. Mielestäni paras kappale on elokuvan alussa soiva “Elora Danan teema” joka pohjautuu perinteiseen traakialaiseen kansanlauluun “Mir Stanke Le”. Erityisen maininnan ansaitsee Japanilainen huilisti Kazu Matsui, joka soittaa mestarillisesti tunnusmelodian shakuhachi bambu huilulla. Robert Schumannin sinfonia nro 3 on ollut myös vahva vaikutin Hornerin Willow musiikin taustalla. On mielenkiintoista kuinka paljon musiikki vaikuttaa elokuva elämykseen. Monesti elokuvamusiikkiin ei kiinnitä mitään huomiota, mutta silti sillä on vahva tunnelmaa luova vaikutus. Kun muistelen Willow elokuvaa ensimmäisenä mieleen tulee aina elokuvan tunnusmusiikki.

Willow elokuvan sydän on musiikin lisäksi pääroolissa nähtävä sympaattinen Warwick Davis, joka onnistuu ensimmäisessä pääroolissaan erinomaisesti ja on virkistävän erilainen päähenkilö muuten perinteisessä tarinassa. Vastaavanlainen pienikokoinen päähenkilö nähtiin vasta Taru Sormusten Herra filmatisointejen myötä. Noin kymmenen vuotta sitten katsoin Life's Too Short realitysarjaa, jossa seurattiin Warwick Davisin elämää, siinä hän kertoi saavansa lisätuloja myymällä nimikirjoituksiaan netissä sivustolla thesignatureshop.co.uk. Oletin että sivusto on keksitty vain sarjaa varten ja ettei siellä oikeasti mitään myydä. Kävin sivustolla ja totesin että Davis todella myy nimmareitaan sivustolla. Liitän oheen kuvan tilaamastani Willow elokuvan mainoskuvasta, Davisin nimmarilla ja omistuskirjoituksella.

"Elora Danan" -kappale Willow elokuvamusiikkista

“Mir Stanke le” -traakialainen kansanlaulu

Koko Willow elokuva Youtubessa: 

==== English === 

Willow (1988)

Willow is a fantasy film that tells the traditional story of the battle between good and evil. Queen Bavmorda has learned of a prophecy that her reign will end when a baby with a certain birthmark is born. The evil queen captures the pregnant mothers and finds the predicted baby. However, the baby's midwife smuggles the newborn out of the queen's castle. Their escape is cut short when the hounds find them and kill the midwife. However, the midwife manages to place the baby, Elora Dana, on a small raft to be carried away by the current. The current carries Elora Dana to the outskirts of the village of Nelwyn (dwarves), where Willow Ufgood's family finds the baby. Willow is tasked with returning the baby to the humans (daikini), and this begins an adventure, along which she is aided by the chaotic good swordsman, Madmardigan (Val Kilmer). Willow is played by Warwick Davis, who played Wicket the Ewok in the Star Wars films, Leprechaun the goblin in the horror films, and Professor Filius Flitwick in the Harry Potter films. The role of Sorsha, the daughter of the Evil Queen, is played by Joanne Whalley, who later married Val Kilmer, whom she met in the film.

Willow was one of the most significant fantasy films before the Lord of the Rings film series. The film has also been significant to me personally since I first saw it on VHS sometime in the late 80s. I haven't seen the film in about twenty years, and now that I saw it again, my image of the film has changed.

The film represents high fantasy, whose world is imaginary and where magic and monsters are commonplace. Exaggerating these elements can easily make a film childish and silly. I think that's exactly what happened with Willow. Magic was presented exclusively in the form of “simzalabin”-style wand-waving, which many Harry Potter fans will undoubtedly like, but I didn’t get into it myself. In the film, magic was more about shooting lightning from a wand or transforming into animals - in other words, not much imagination was used in the manifestation of magic. The monsters were also either very traditional or otherwise poorly executed. The film’s makeup and practical monster effects could have been of a higher class if the makers had had more skill and imagination. Before the year the film was made, 1988, incredible effects could already be done - for example, the work of effects master Rob Bottin in the films The Thing (1982) and Legend (1985), whose special effects are still top of the field.

Of the supporting characters, a group of little people called brownies was an unnecessary and silly addition to the story. The pair Rool (Kevin Pollak) and Franjean (Rick Overton) ran after the main characters and said something meant for comedy. It seemed miraculous that very small - about 10 cm tall human beings survived in the midst of all the rushing and fighting. They had no other job than to be the comic relief in the film.

The best thing about the film, however, even after all these years, is the music. Composer James Horner drew influences from - or some might even say plagiarized - traditional folk music and classical music. In my opinion, the best song is the “Elora Dana Theme” at the beginning of the film, which is based on the traditional Thracian folk song “Mir Stanke Le”. Special mention goes to Japanese flutist Kazu Matsui, who masterfully plays the theme melody on the shakuhachi bamboo flute. Robert Schumann’s Symphony No. 3 has also been a strong influence on Horner’s Willow music. It's interesting how much music influences the movie experience. Often, no attention is paid to film music, but it still has a strong effect on creating an atmosphere. When I think back to the movie Willow, the first thing that comes to mind is always the film's theme song.

In addition to the music, the heart of the movie Willow is the sympathetic Warwick Davis in the lead role, who succeeds excellently in his first lead role and is a refreshingly different main character in an otherwise traditional story. A similar small-sized main character was only seen with the Lord of the Rings film adaptations. About ten years ago, I watched the reality series Life's Too Short, which followed the life of Warwick Davis, in which he said that he earns extra income by selling his autographs online on thesignatureshop.co.uk. I assumed that the site was invented just for the series and that nothing was actually sold there. I went to the site and found that Davis really sells his autographs on the site. I'm attaching a picture of the Willow movie promotional photo I ordered, with Davis's signature and dedication.